Luotan prosessiin

Jostainhan se on alettava. Eläminen. Kirjoittaminen. Ja elämästä kirjoittaminen.

Sieltä kaiken keskeneräisyyden keskeltä.

Tälle ensimmäiselle Verlan Neito Journalin kirjoitukselle oli sitten maailman vaikeinta keksiä pää ja häntä ja otsikko ja melkein sisältökin. Mutta ajatuksenvirta vie mennessään.

Luotan siis prosessiin (jos olisin sketsi-hahmo tuo olisi minun hokema).

Ajatus ja idea tämän Journalin kirjoittamiseen lähti, kun ihana opettajani Kaisa pyysi kirjoittamaan Verlan Neidon retriittikodin tarinaa Heartfull Yoga:n sivuille.

Mikä kunnia - hykertelin!

Sinne sain kirjoitettua pintaraapaisun kaikesta, mitä olisi ollut kerrottavana. Ja kirjoittaminen oli vielä kaikenlisäksi kivaakin - ja se yllätti ehkä eniten itseni!

“Siitä se ajatus sitten lähti”…

Mutta mistä on Verlan Neidon maailma tehty?

Kumppareista ja paljasjalkaisista aamuisista kahvikuppikävelyistä, ahaa-elämyksistä - “Tässä elämästä on kyse!” ja “miksei kukaan kertonut mulle aiemmin” -tyyppisistä avautumisista. Ikuisen kesän unelmoimisesta, talvessa tarpomisesta, eläinten paskan lapioimisesta ja karjalanpiirakoiden maanisesta leipomisesta.

Eli saatat odottaa ihan mitä tahansa. Ja odottaa vasta saatatkin joutua. Sen verta monta rautaa on tulessa ja takomossa.

Tunnistan siis olevani samaa juurta kuin maailman rakkain edesmennyt isoisäni, joka aina sanoi, että “kun elämää voi olla enää vain vähän jäljellä - niin on kova kiire elää”… Mä jotenkin tavoitan tuon olotilan, vaikka kiirettä en noin muuten ihannoi. Mutta haluan elää paljon ja kerralla. Ja isolla pensselillä. Ihan niinkuin meidän isopappa.

Tästä tää (toivottavasti) lähtee.

ps. Heartful.fi Juttu on luettavissa täältä!

https://www.heartfulyoga.fi/lempeydenblogi/retriittikodinhengettareksi

-Riina-